2015/03/31

Varaslähtö


Paskaa sataa vaakatasossa, niiku yleensä, joten piristäydyn(tai käännän veistä haavassa) kesän tunnelma kuvilla. Aika simppeliä maisemasysteemiä, mutta silti nää on jotenkin lemppari kuvia viime kesältä. Koittakaa kestää, vielä pari kuukautta. 

2015/03/25

Hävytöntä menoa blogimaailmassa


Nyt jännittää. Katosin salaa blogimaailmasta, sori, nyt pitkän pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen etten henno haudata tätä blogia, tämä on kuitenkin lukuisista blogiviritelmistäni ainut jossa on jotain järkeä ja ikää. Vaihtamalla ei aina parane. Bloggailin toki puoliksi salaa jonkin aikaa, johtuen valokuvauskurssin vaatimuksesta tehdä blogi ja houkutukset kävivät suuriksi ja sille tielle jäin, mutta jotain siitä puuttui. Tein joistakin käytännön syistä myös uuden tilin ja kuvittelin ettei tätä sinne voi siirtää, mutta homma osottautui naurettavan helpoksi kun jaksoin asiaan perehtyä, joten paljoonkaan ei ole enää syitä vältellä. Kuulun niihin rasittaviin ihmisiin jotka jatkuvasti takkuilevat ajatuksen kanssa, blogia vai ei, onko tämä hyvä vai haluanko eri suunnan. Missä vaiheessa blogista on tullut niin hankala harrastus. En yleensä pidä liian anteeksipyytelevästä asenteesta kun kyseessä on harrastusblogi, mutta, pahoittelen tätä sekasotkua, tosi ärsyttävää seilaamista ja veivaamista, lupaan yrittää, lopettaa sen. Menee nyt ulinaksi, lopetan. Olen palannut, ehkä. Hyss, nyt vain niitä kuvia. 

Avauskuvana toimii täysin hävytön kuvatus viime syyskuulta kun sotkin käteni hiuksia värjätessä.